Nokian kaupunki suunnittelee ympäristöystävällisempien kaasuautojen hankintaa kaupungin eri palvelualueiden käyttöön. Kyseessä on 26 henkilöauton sekä yhden kuorma-auton hankinta, joka toteutetaan kaluston uusimisen yhteydessä. Kaupunginhallitus käsittelee hankintapäätöstä kokouksessaan 18.12.2017.

Kaasuautojen etuna ovat pienemmät päästöt sekä edullisempi polttoaine, joka voi olla maa- tai biokaasua. Kahden vuoden kuluttua kaasuauton voi Nokialla tankata myös lähipolttoaineella eli uusiutuvista raaka-aineista Nokialla valmistetulla biokaasulla. Biokaasua syntyy bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueelle rakentuvassa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n biokaasulaitoksessa. Biokaasu ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä ja sen valmistuksen sivutuotteena syntyvä orgaaninen aines kierrätetään takaisin ravinnekiertoon mm. ympäristöystävällisenä kierrätyslannoitteena.

”Tänä syksynä vahvistetun kaupunkistrategiamme yhtenä tavoitteena on kestävien ja ekologisten ratkaisujen käyttöönotto. Siirtyminen kaasuautojen käyttöön on meiltä merkittävä ympäristöteko, sillä kaasu on liikennepolttoaineena ekologinen valinta. Lisäksi tällä päätöksellä on aluetaloudellista merkitystä, koska biokaasun resurssina tulee olemaan Nokian Vesi Oy:n jätevesilietteet sekä Pirkanmaan Jätehuollon biopohjaiset materiaalit”, kuvailee Nokian kaupungin talousjohtaja Mikko Koskela.

Leppäkosken Lämpö Oy on rakentamassa Nokian keskustaan liikennekaasun jakeluasemaa, jonka arvioidaan olevan käytössä keväällä 2018. Asemalta on mahdollista tankata maa- ja biokaasua henkilö- sekä pakettiautoihin ja se palvelee kaikkia kaasuautoilijoita.

”Nokian kaupungilla on tällä hetkellä käytössä noin 80 henkilö- ja pakettiautoa. Aiomme siirtyä jatkossa kaasuautoihin mahdollisuuksien mukaan, kun kalustoa vaihdetaan uudempaan. Uusi kaasutankkausasema keskustassa mahdollistaa järkevät ajoreitit sekä kustannustehokkaan toimintatavan”, kertoo varikkopäällikkö Kari Mäkelä.

Mäkelä toivoo, että Nokian kaupungin ratkaisu toimii esimerkkinä myös muille julkisen sektorin toimijoille. Liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat suurimpia ympäristön kuormittajia, joten siirtyminen kaasuautojen käyttöön on arjen käytännönteko siirryttäessä kohti vähähiilistä kaupunkia.

Lisätietoja:
Nokian kaupunki, talousjohtaja Mikko Koskela, puh. 040 133 4422
Nokian kaupunki, varikkopäällikkö Kari Mäkelä, puh. 040 779 9277

Nokian kaupunki
Nokia on kasvava, yli 33 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, Suomen vetovoimaisimmalla Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle. Nokialla toimii yli 1700 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuusperimä. www.nokiankaupunki.fi

Täydennys 15.12.2017 julkaistuun tiedotteeseen:
Kaupunginhallitus käsitteli kaasuautojen hankintapäätöstä 18.12.2017 ja kokouksessa päätettiin, että tarjouspyynnössä ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi hankinta on keskeytettävä. Kaasuautojen hankinta tullaan kilpailuttamaan uudelleen.